1.8 Keskiviikko
On jo elokuu, joka tarkoittaa myös sitä että mulla ja matilla on enään vain muutama päivä jäljellä täälä maltalla.
Sovimme lavinian kanssa, että olen loput työpäivät toimistolla, joten olin siis siellä tänään. Lavinia oli tilannut uudet uniformut työtekijöille jo joskus kolme kuukautta sitten ja niiden piti olla valmiita kesäkuussa. Ne ei ole tulleet vieläkään, koska koe kappale oli ollut niin huono laatuinen, että heidän täytyi tehdä uniformut uudestaan eri materiaalista. Viime viikolla viimein solmiot olivat tulleet, mutta nekään eivät olleet sitä mitä odotettiin. Solmiot ovat tummansinisiä ja niiden keskellä on keltainen Signalin logo niinkuin kuuluikin, mutta logo oli useimmissa solmioissa ihan vinossa tai liikaa toisessa reunassa.
Tänään aamulla yrityksen edustaja tuli katsomaan viallisia yksilöitä. Tehtäväni siis aamusta oli käydä hänen kanssaan läpi 300 solmiota ja etsiä kaikki vialliset. Kolmensadan solmion läpi käymisessä yksitellen olisi ollut ihan tarpeeksi hommaa muutenkin, mutta huomasin vielä kaiken lisäksi yrityksen edustajan, joka oli italialainen nainen eikä hän edes puhunut englantia, laittavan vialliseksi todettujani solmiota takaisin uusien tarkastettavien joukkoon. Se oli aivan turhaa sillä en minä tietenkään niitä hyväksynyt myöhemminkään. Kun nainen lähti mukanaan 45 viallista solmiota, Lavinia pyysi minua vielä käymään solmiot hänen kanssaan lävitse. Siinä meni ensimmäinen puolikas päivästäni selaten solmioita. Kävimme Bojanan kanssa yhdessä syömässä ja sitten autoin laviniaa palkkojen laskuissa koko loppu päivän. Katsoimme myös alustavasti lavinian kanssa läpi mitä papereita tarvitsen täältä mukaani suomeen.
- Elli
Blogi toimii Hyrian opiskelijan oppimispäiväkirjana kansainvälisen opiskelijavaihdon aikana
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viimeinen blogi
3.8 Perjantai Tänään oli viimeinen työpäivä. Menimme Matin kanssa toimistolle. Lavinia hääti Matin yläkertaan ja minä jäin Lavinian avuksi....
-
3.8 Perjantai Tänään oli viimeinen työpäivä. Menimme Matin kanssa toimistolle. Lavinia hääti Matin yläkertaan ja minä jäin Lavinian avuksi....
-
1.8 Keskiviikko On jo elokuu, joka tarkoittaa myös sitä että mulla ja matilla on enään vain muutama päivä jäljellä täälä maltalla. Sovimme...
-
2.8 Torstai Törmäsin aamulla toimistolle tullessani Laviniaan toimiston portailla. He olivat jonalynin kanssa lähdössä jonnekkin, joten hän ...

Osaat varmaan nyt unissasikin määrittää millainen solmion kuuluu olla ja onko logo oikeassa paikassa vai ei. ;)
VastaaPoista