Meinasin unohtaa kirjoittaa tätä koko blogia, joten tässä on sitten koko loppu viikko tiivistettynä.
31.6 Torstai
Aamu alkoi normaaliin tapaan. Söin aamupalan ja sitten lähdettiin töihin. Torstaina alkoi jo muistaa matkan toimistolle, joten enään ei tarvinnut käyttää googlea. Töissä järjestelin ei hyväksyttyjä CV:itä ja työhakemuksia aakkosjärjestykseen. Niitä oli sen verran paljon, että siinä meni koko päivä. Kävin myös yksin lounastamassa, koska Matti oli Floidin ja Jonathanin, kanssa käymässä sähkölaitoksella. Kun päästiin töistä suunnattii suoraan kämpälle, koska Henry tuli tänään ja meidän piti olla paikalla päästämässä hänet sisään. Kävin nopeasti uimassa ja ostin jäätelön, kun sitten menin jo takaisin asunnolle odottamaan Henkkaa. Kun Henkka saapui lähdettiin käymään vielä Lidlissä ostamassa vähän leipää ja näytettiin samalla vähän paikkoja.
1.6 Perjantai
Aamulla normaaliin tapaan mentiin yhdeksäksi töihin ja Henkka tuli meidän mukaan ja oli kanssa koko päivän toimistolla. Töissä laitoin edellisenä päivänä järjestelemäni CV:eet laatikkoihin talteen ja loppu päivä päivitettiin Jonan kanssa työntekijöiden työsopimuksia.
Töitten jälkeen saatiin kyyti Boskolta Vallettaan ja käytiin katselemassa siellä. Kotimatkalla käytiin vielä Lidlissä ostamassa ruokatarvikkeita ja kotiin päästyä Henkka kokkaili meille kanapataa.
2.6 Lauantai
Aamulla saatiin nukkua vähän pitempään kuin arkena, mutta silti heräsin jo yhdeksältä pesemään pyykkiä. Kun pyykit oli koneessa menin syömään aamupalaa ja sen jälkeen lähettiin uimaan. Käytiin pikaisesti uimassa ja tultiin takaisin kun piti kahdentoista bussilla lähteä töihin. Meidän siis oli tarkoitus mennä Earth Garden -Festivaaleille töihin, siinäkin oli taas pari muuttujaa. Kun päästiin paikan päälle meille selvissi että Alexilla oli meidän työ paidat ja me ei voitu työskennellä ilman niitä. Me nopeasti kierrettiin festarialue Milosin kanssa ja sen jälkeen jäätiin Signalin teltan viereen odottamaan Alexia. Siinä me sitä sitten istuskeltiin 4 tuntia, jonka jälkeen Bosko tuli paikalle ja sanoi, että voitaisiin lähteä jos haluttaisiin. Otimme siitä sitten bussin vallettaa ja käytiin mäkkärissä syömässä, kun kaikilla oli hirveä nälkä. Kotiin päästyä katottiin leffaa ja meinasin nukahtaa sohvalle joten menin siitä sitten aikasin nukkumaan.
3.6 Sunnutai
Sunnuntai oli meidän tämän viikon ainoa kokonainen vapaapäivä. Päätettiin vain pysytellä Birzebugassa ja ottaa ihan rennosti tämä päivä. Aamulla käytiin kaupassa ostamassa vettä ja sitten loppu päivä meni rannalla. Nyt tätä blogia kirjoittaessa meiltä meni sähköy ja se oli ehkä jännittävin tapahtuma tänään. Siinä se sunnuntai sitten olikin.
-Elli
Blogi toimii Hyrian opiskelijan oppimispäiväkirjana kansainvälisen opiskelijavaihdon aikana
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viimeinen blogi
3.8 Perjantai Tänään oli viimeinen työpäivä. Menimme Matin kanssa toimistolle. Lavinia hääti Matin yläkertaan ja minä jäin Lavinian avuksi....
-
3.8 Perjantai Tänään oli viimeinen työpäivä. Menimme Matin kanssa toimistolle. Lavinia hääti Matin yläkertaan ja minä jäin Lavinian avuksi....
-
1.8 Keskiviikko On jo elokuu, joka tarkoittaa myös sitä että mulla ja matilla on enään vain muutama päivä jäljellä täälä maltalla. Sovimme...
-
2.8 Torstai Törmäsin aamulla toimistolle tullessani Laviniaan toimiston portailla. He olivat jonalynin kanssa lähdössä jonnekkin, joten hän ...
Moi. Vaikuttaa siltä, että alun kommelluksista on selvitty ja olet päässyt siellä työn makuun ja lähialueet alkavat hahmottua. Kerrothan jossain vaiheessa minkälaisia eroja Suomeen verrattuna olet siellä havainnut. Nyt alussa niitä havaitsee paremmin. Muista myös kertoa asioista, mitä olet oppinut. Toivottavasti teille tulee vielä tilaisuus toimia tuollaisessa tapahtumassa missä kävitte odottamassa. Noh, yhdenlaista oppimista tuokin. :)
VastaaPoista