Aamulla heräilimme ihan rauhassa ja söimme aamupalan. Lähdemme Birzebuggasta noin kymmeneltä ja olimme perillä Mdinassa kahdeltatoista. Kiertelimme ensin vanhassa kaupungissa ja Kävimme katsomassa kuuluisaa St. Paul's katedraalia ja katedraali museota. Museossa oli vanhoja Eurooppalaisia rahoja, jopa 2000 vuoden takaa, sekä vanhoja maalauksia, esineitä ja tekstejä.
Itse katedraali oli suuri ja värikäs. Siellä oli kauniita kattomaalauksia ja lattia oli tehty kivisistä muistokirjoituksista. Katedraalissa ei saanut olla paljaat olkapäät, joten sain sisäänkäynniltä harmaan viitan. Tosin kyllä aika moni käveli siellä ilman viittaa ja olkapäät paljaana.
Katedraalin kattomaalauksia
Katedraalin museosta
Katedraalin jälkeen Poistuimme vanhasta kaupungista ja menimme katsomaan vähän matkan päässä sijaitsevia katakombeja eli vanhoja maahan kaivettuja hautatunneleita. Haudat olivat ahtaita ja kostean kylmiä, mutta todella mielenkiintoisia. Hautapaikat olivat käytävän sivuilla ja seinillä oli koloja uhrilahjoille. Joissakin katakombeissa oli myös vanhoja seinäkaiverruksia. En ole ennen käynyt missään vastaavassa paikassa, joten kokemuksena se oli ihan super mielenkiintoinen. En kuitenkaan suosittele katakombeja ahtaanpaikankammoiselle, koska jotkin tunnelit olivat thyvin ahtaita ja hämäriä.- Elli



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti