tiistai 10. heinäkuuta 2018

Alkuviikko toimistolla

9.7 maanantai
Nukuin viime yön tosi huonosti kuumuuden takia, joten olin aamulla aika väsynyt. Toimistolle päästyäni lavinia ei ollut vielä saapunut. Bojana kuitenkin oli jo täydessä vauhdissa. Hän kertoi, että juuri ennen kuin olimme Matin kanssa tulleet, toimistolla oli ollut ihan hirveä tohina päällä. Hän oli samaan aikaan joutunut hoitamaan puheluita ja toimistolle tulevia tapauksia. Tilanne kuitenkin oli jo rauhottunut. Lavinia saapui toimistolle melkein heti meidän jälkeen. Jatkoin siitä mihin olin viime torstaina jäänyt. Etsin siis työntekijöiden todistuksille oikeat paikat. Niitä tehdessäni Milos tuli käymään toimistolla. Milos siis oli se tyyppi kenen kanssa työskentelimme Earth Gardenis ja MTV:ssä. Hän oli aikaisemmin käydessään unohtanut vartijakorttinsa toimistolle ja tuli nyt hakemaan sitä. Lähtiessään, vaikka Bojana vielä varmisti, että kai hän oli muistanut ottaa kaiken mukaan, hän unohti puhelimensa toimiston sohvalle. Hän kyllä palasi saman tien hakemaan sitä. Myöhemmin toimistolle tuli myös henkilö, joka halusi ilmoittautua vartija kurssille. Osasin muuten hoitaa asian itse mutta tällä kertaa kurssista perittiin ilmoittautumis maksu josta piti tehdä kuitti. Joten Lavinia opetti minulle kuinka kuitti tehdään. Tämän jälkeen hain laskutuksesta pinon työvuorolistoja, jotka järjestelin kohteen mukaan ja kuukaisittain. Vielä ennen ruokataukoa Lavinia antoi minulle pinon tapahtumailmoituksia ja pyysi menemään yläkertaan, jotta Boshko näyttää mitä minun pitää tehdä niillä. Operaatiossa oli hirveä kiire niin kuin aina. Odottelin ihan rauhassa, että Boshkolla olisi hetki aikaa kertoa mitä teen. Meni puolituntia eikä hän ollut vieläkään kerennyt. Hän sanoi että voisimme matinkanssa käydä syömässä ensin ja sitten hän näyttäisi mitä teen.
Kun palasimme tauolta. Boshko tuli näyttämään mitä teen. Hän alkoi selaamaan papereita lävitse ja älysi, että hän oli kirjannut kyseiset paperit jo aikaisemmin, joten minun ei edes tarvinnut tehdä mitään niille. Menin kertomaan asiasta Lavinialle ja hän vain pyysi minua niputtamaan paperit. Ilta päivä meni papereita niputtaessa ja sen jälkeen menin seuraamaan kun Jonalyn korjasi työsopimuksia.
10.7 tiistai
Aamulla töihin saapuessa sain saman tien asiakseni luovuttaa vartijakurssin todistukset kahdelle nuorelle miehelle. Samalla lavinia pyysi minua soittamaan muille kurssin suorittaneille, että heidän pitäisi tulla noutamaan todistuksensa toimistolta. En saanut kaikkia heistä kiinni, joten jätin heidät syrjään. Lavinia toi minulle parisivua shekkejä kirjoitettavaksi. Viikon päästä on taas palkkojen jako päivä, joten olen tällä viikolla toimistolla auttamassa shekkien kanssa. Toimistolla kävi aina välillä ihmisiä hakemassa todistuksia kursseista, joten luovutin todistukset ja otin maksun tarvittaessa vastaan. Floid oli myös sopinut "muutaman" työhaastattelun tälle päivälle. Ihmisiä oli parhaimmillaan 6 odottamassa haastatteluun. Ohjasin haastatteluun tulevia odottamaan opetushuoneessa ja kysyin halusivatko he vettä tai kahvia.
Kävin syömässä ja päästin sitten Lavinian myös syömään. Mulle jätettiin hetkeksi kokonaan vastuu puheluista sekä toimistolle tulevista ihmisistä. Tietysti pystyin hakemaan Lavinian apuun jos tarvitsin häntä. Sinä aikana toimistoöle ei tullut kuin yksi ihminen Floidin haastatteluun, joten jatkoin shekkien tekoa.
En oo ihan varma miten päädyimme siihen mutta ruokatunnin jälkeen lavinia alkoi näyttää meille kuvia häven ja Josephin häistä ja kuvia kymmenen vuoden takaa. Heidän häissään oli ollut vieraana myös aimmin maltalla olleit suomalaisia oppilaita. Aika kiva, että he pitävät oppilaisiin yhteyttä vielä vuosien jälkeen. Loppu päivän laitoin kaikenlaisia papereita kansioihin sitä mukaa kun Jonalyn sai niitä päivitettyä tietokantaan.
- Elli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viimeinen blogi

3.8 Perjantai Tänään oli viimeinen työpäivä. Menimme Matin kanssa toimistolle. Lavinia hääti Matin yläkertaan ja minä jäin Lavinian avuksi....