sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Cominon reissu



23. Lauantai
Varattiin kaksiviikkoa sitten laivareissu Cominoon Blue Lagooniin ja tänään oli sitten itse reissu päivä. Aamusta noin viisitoista vaille yhdeksän meidät noudettiin tuosta meidän läheisen hotellin pihasta ja toimitettiin Sliemaan, josta laiva sitten lähti kymmenen paikkeilla. Veneessä oli ilmaiset juotavat ja sieltä sai ostettua lippuja cominossa järjestettävälle luola ajelulle. Meidän oli tietysti pakko päästä sellaiselle, joten ostimme liput. Matka Cominoon kesti noin puolitoista tuntia, jonka aikana saatiin ihailla merimaisemia. Perille päästyä menimme samantien odottamaan meidän vuoroa luola kierrokselle. Luola kierros oli ehkä paras asia koko päivässä. Ajoimme veneellä melkein Cominon toiselle puolelle missä luolat olivat. Vauhti oli kova ja vettä roiskui naamalle, mutta ei se haitannut. Luolat eivät olleet kovin syviä mutta kauniita silti. Menimme yhteen luolaan sisään kun luolan päältä kalliolta hyppäsi joku poika veteen. En eka älynnyt mikä se ääni oli ja luulin, että olimme osuneet johonkin kun kaikki yhtäkkia kurkkivat taakse päin. Veneen kuljettaja peruutti pois luolasta ja jäimme hetkeksi katselemaa hyppiviä nuoria. Sitten lähdimme takaisin. Meidän laivareissuun kuului myös ruoka joten kävimme syömässä tämän jälkeen. Ruoka ei ollut kovin hääppöistä, mutta eipä siltä hirveästi enempää voidut odottaakaan siihen hintaan nähden mitä reussust maksettiin. Blue Lagoon itsessänkin oli aika pettymys. Se oli aivan täynnä turisteja ja itse lagoon alue oli niin pieni, että ei sielä hirveästi olisi mahtunut uimaan rauhassa tai ottamaan aurinkoa ilman että joku olisi ihan sinussa kiinni. Päätimme siis mielummin lähteä tutkimaan cominoa. Se oli hyvä päätös sillä löysimme kaunita kallioita ja luolia sekä menimme uimaan rauhallisempaan paikkaan, jossa näin myös kaksi meduusaa. Palasimme laivalle hyvissä ajoin nii. Saimme hyvät paikat kannelta. Reissu oli loppujen lopuksi ihan mahtava ja näkymät olivat huikeat. Tosin meidän oli pakko mennä syömään heti birzebbuggaan päästyämme, sillä laivan antimet eivät ihan hirveästi pitäneet nälkää.

- Elli


1 kommentti:

Viimeinen blogi

3.8 Perjantai Tänään oli viimeinen työpäivä. Menimme Matin kanssa toimistolle. Lavinia hääti Matin yläkertaan ja minä jäin Lavinian avuksi....