perjantai 29. kesäkuuta 2018

Sadetta

25.6 Maanantai
Päivä alkoi suihkulla. Ei kovin kivalla sellaisella vaan järkyttävällä kaatosateella. Meidän bussi oli melkein perillä pysäkillä, jossa yleensä jäämme toimistolle mennessä, kun ihan yllättäen alkoi tuulemaan kamalasti sekä tihuttamaan. Perillä pysäkillä juoksimme äkkiä katoksen alle, mutta ei se auttanut yhtään. Sade tuli melkein vaakatasossa ja yltyi koko ajan. Ajattelimme henrin kanssa, että ottaisimme bussin jolla pääsisimme lähemmäs toimistoa. Seisoimme siinä 15 minuuttia eikä bussia näkynyt. Olimme aivan läpi märkiä ja sade oli jo muutenkin vähentynyt, joten päätimme kävellä toimistolle ettemme olisi myöhässä.
Toimistolta saimme onneksi kuivat vaatteet. Lavinia laittoi märät vaatteet kuivuriin, joten ei onneksi tarvinnut kauaa pitää signalin uniformuja päällä.
Lavinialla oli taas paljon hommaa meille valmiina. Järjestelin työntekijöiden tuomia papereita kansioihin niin kuin viime viikolla. Sen jälkee soittelin työntekijöille ja kysyin olivatko he saaneet jo henkilökorttinsa. Inhoan yleensäkin puhua puhelimessa kenenkään kanssa, mutta se oli ainakin ihan hyvää harjoitusta tai ehkä ennemminkin siedätyshoitoa. Kirjoitimme tänään myös shekkejä Earth Gardenissa työskennelleille. Earth Garden oli siis se festari, jossa meidän oli tarkoitus työskennellä aika alku päässä meidän reissua.
Tänään meidän piti myös osallistua Isle of MTV malta info tilaisuuteen, koska meidän on tarkoitus työskennellä siellä tämän viikon keskiviikkona. Jäimme Matin kanssa siis töiden jälkeen vielä toimistolle, koska menimme Josephin kanssa sitten seitsemäksi sinne. Kirjoittelimme Matin kanssa shekkejä siinä odotellessa. Joseph kävi hakemassa Kukkuun ulkoa häkistä ja päästi hänet vapaasti lentelemään toi mistolla. Kukkuu on siis toimistolla asusteleva valkoinen papukaija, joka osaa tanssia. Joseph laittoi musiikkia ja siellä me katteltiin Kukkuun tanssiesitystä. Oli myös huvittavaa, kun Joseph alkoi puhumaan puhelimessa kukkuu vastaili hänelle. Jos emme tienneet, että hän puhui puhelimessa olisi voinut luulla, että he keskustelivat Kukkuun kanssa. 
Lähdettiin sitten noin puoli seitsemältä ajelemaan info tilaisuuteen. Se pidettiin varastossa, jossa oli näyttämö lavasteita. Pujottelimme Kalusteiden läpi ja pääsimme penkeille istumaan. Alunperin infotilaisuuden oli tarkoitus alkaa seitsemältä ja kestää kahdeksaan, mutta he pääsivätkin aloittamaan vasta puoli kahdeksalta. He kertoivat minkä värinen paita edustaa mitäkin, missä portit sijaitsevat alueella ja mitä tehtäviä kullekkin värille kuuluu. Muuten meille ei oikein kerrottu alueesta mitään. Sekä jos tulee hätätilanne ja pitää evakuoida niin kaikki portit muutetaan uloskäynneiksi. Info kesti noin puolituntia, jonka jälkeen saimme työpaidat. Joseph toi meidät kotiin ja onneksi Henkka oli kokkaillut meille chili con carnea, koska olimme syöneet viimeksi päivällä niin siinä alkoi jo vähän olemaan nälkä.

- Elli



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viimeinen blogi

3.8 Perjantai Tänään oli viimeinen työpäivä. Menimme Matin kanssa toimistolle. Lavinia hääti Matin yläkertaan ja minä jäin Lavinian avuksi....