19.6
Olen tämänkin viikon toimistolla. Aamulla kun päästiin toimistolle siellä oli tosi hiljaista. Kumpikaan Lavinia tai Bojana ei ollut vielä töissä. Bojana oli nukkunut pommiin ja saapui 20 minuuttia myöhässä ja Lavinia tuli noin 10 minuuttia sen jälkeen. Lavinia oli jäänyt jumiin ruuhkaan, joten ei hän voinut itse asialle mitään. Ennen heidän tuloaan jouduimme itse hoitamaan Henkan ja Matin kanssa toimistolle tulevia ihmisiä ja puheluita. Olihan siis toimistolla myös Joseph, Floid ja Jonalyn, mutta heillä oli omia hommia. Onneksi aamusta ei ollut ruuhkaa ainoastaan toimistolle tuli yksi asiakas, jonka kanssa oli hieman ongelmia, kun lavinia ei ollut paikalla. Hän oli tullut hakemaan todistuksen kurssista, jonka oli suorittanut, mutta en ollut ennen luovuttanut todistusta. En tiennyt olisiko siitä pitänyt pyytää maksua niin kuin joistain todistuksista tai olisiko minun pitänyt merkata jonnekkin että hän oli hakenut sen. Jonalyn ei osannut auttaa, mutta onneksi Joseph tiesi mitä tehdä. Otin sitten vastaan seuraavan asiakkaa. Olisi tietysti pitänyt ehkä jäädä seuraamaan, että miten asia hoidettiin, mutta en halunnut odotuttaa seuraavaa asiakasta. Loppupäivän olinkin lavinian juoksutyttönä. Tulostin ja tein kopiota, otin asiakkaita vastaan, luovutin shekkejä ja järjestelin papereita. Etsittiin Matin kanssa yhtä työntekijän kansiota ympäri toimistoa, mutta löysimme vain kopion hänen henkilökortistaan ja onneksi sen tiedot riittivät lavinialle. Kansio kuitenkin jäi mysteeriksi. Noh ehkä me löydetään se huomenna.

- Elli
Löytykö kansio?
VastaaPoista